Jouluisia koristeita

Joulukodista inspirtoituneena on minunkin ollut pakko laittaa joitan jouluista esille jo. Lukijaillasta ostamani tähdet pääsivät olohuoneen ikkunaan. Tähdet, jotka vielä pari viikkoa sitten vannoin tekeväni itse. Mutta näillä kiireillä tällaiset ostetut diy-tähdet olivat jotenkin paljon nopeammin ja kätevämmin ikkunassa. Lisäksi, ostin kuusenkoristeita, joita kannattelemaan ostin viimeisimmältä markettireissulta huonekuuseen. Tykkään ihan alyttömästi noista puisista ja korkkisista koristuksista, ne sopivat tähän meidän miljööseen kuin nenä päähän. Onko tylsä pää, kun näköjään joulukoristuksien ilme noudattaa täsmälleen sitä samaa väri- ja materiaalimaailmaa kuin muukin sisustus? Vai onko se vain tyylille uskollisella maulla ja tarkalla harkinnalla hankittua juhlakauden sisustusta?

Jouluinen sisustus Jouluinen sisustus

Kovin paljon enempää sitä ei koristusta meidän tyylisessä joulukodissa tulla näkemäänkään. Jotain pieniä juttuja joo, ja kuusi tulee tietenkin jossain vaiheessa pirttiin. Sitä ei vielä kehtaa hakea, kun sehän olisi jo jouluun mennessä varisuttanut vaatteensa. Oletteko muuten huomanneet, että joulukuu, vaikka siinä on 31 päivää, on lyhyempi kuin muut samanmittaiset kuukaudet? Vastahan oli marraskuun loppu ja ajattelin, etttä nyt hyvissä ajoin käyn tekemässä tarvittavat jouluostokset sekä mietin joulupöydän menun. Nyt 10. päivä tajuan, että en ole vielä tehnyt elettäkään minkään asian eteen. Eihän se vielä mitään, hyvinhän tässä vieläkin ehtii. Tiedän vain sen, että aivan yhtä nopeaa kuin meni kymmenen ensimmäistä päivää, tulee menemään myös seuraavat kymmenen. Ja kohta huomaan peirnteiseen tyyliin tekeväni kaiken jouluviikolla. Minulla on vakaa aikomus vain levätä jouluviikolla, mikäli työt antavat myöten. Enkä halua vaihtaa palkkatöitä kotitöiksi, joten kaikki on saatava valmiiksi ennen sitä. Se siis tarkoittaa, että viikonloppuna tehdään jouluostoksia ja ideoidaan ruokalistaa.

Jouluinen sisustus

2 thoughts on “Jouluisia koristeita

  1. Kivalta näyttää! Samat suunnitelmat täällä eli itse aion tehdä tähtiä, mutta voipa olla, että en ehi….

  2. Aivan ihanat nuo tähdet <3 Mä ostin viime vuoden mustan tähden, mutta jotenkin se ei vaan löytänyt paikkaansa meillä ja luovuin siitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *