Naulakosta leikkimöksi

Helou ja halleluja! Täällä ollaan taas. Taukoa tuli enemmän kuin oli ajatuksena pitää ja ajatuksena ei ollut pitää taukoa lainkaan. Mutta näin ne päivät vierii ja kohta on kuukausi mennyt edellisestä jutusta. Joulun aikaan oltiin vain perheen kesken rauhassa, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Joulun jälkeen alkoivat työkiireet ja jotenkin tuntui, että illatkin vain täyttyivät muista asioista. Ja nyt kun olen henkisesti ja fyysisesti valmis jälleen palaamaan eetterin ääreen, on meidän isompi kone alkanut kiukutella. En tykkää käyttää läppäriä kuvien editointiin, koska ruutu on liian pieni vanhoille silmilleni. Koska huoltofirmasta ei olla vielä mitään vastattu iMacin kohtalosta, on siis myönnyttävä tihrustamaan läppärillä toistaiseksi.

Pötköttelen täällä kotosalla kuumeen kourissa ja mietiskelen tytön huoneen valmiiksi saattamista. Vaiheessa on oltu ja pitkään, mutta ennen joulua saimme yhden asian huoneeseen jo hankittua. Minulla oli tahtotila saada huoneeseen sisäleikkimökki tai muu vastaava luomaan illuusiota pikkukeittiöstä. Tällä hetkellä kokkausleikit ovat tytön suokkareita ja aiemmin muutamalla eurolla kirpparilta löytämäni Brion hella on kovassa käytössä. Huoneeseen kaivataan myös kontrasteja niin väreihin kuin huonekalujen korkeuksiin, joten joku korkeampi kaluste sängyn viereen oli hakusessa. Tämä paikka myös näkyy portaisiin ja yläaulaan oven ollessa auki, joten mitä kivempi kaluste, sen mukavammat näkymät.

Luona In -shopista löysin etsimäni. Tarjolla oli aivan oikeakin sisäleikkimökki, mutta halusin mökistä korkeamman. Meidän tarpeita vastasi Luona In talonaulakko, joka on siis oikeasti tarkoitettu vaatteiden säilytykseen. Mielestäni kuitenkin ehdottomasti korkeudeltaan parempi tuohon tilaan ja toisekseen ei jää tytöllekään heti liian matalaksi. Mukaan kuuluva vaatetanko on irrotettavissa helposti ja tarkoitus näin on tehdäkin heti, kun tytölle saadaan hankittua huoneeseen  vaatekaapit. Tilasimme naulakkoon myös extrana yhden hyllyn, joten sitä voi muutella tarpeiden ja leikkien mukaan tulevaisuudessa. Ajatuksemme on myös maalata takaseinä mustaksi, mutta tästä ajatuksesta ei olla vielä lopullista päästöstä tehty. Katsotaan miltä kokonaisuus alkaa näyttää, kun huone on muutenkin valmis.

Luona In nettisivuilta tietoa
Konstailematon muoto, rento ja viimeistelemätön pinta ovat Luona In -kalusteiden idea. Tuotteet antavat pehmeyttä ja luonnollisuutta sisustukseen. Kalusteet ovat lofthenkisiä, teollisromanttisia, niissä näkyy käsintekemisen leima. Luona In -kalusteilla on tarkoitus pitää yllä tee se itse -ajattelua, sillä niitä voi pintakäsitellä ja yhdistellä vapaasti. Luona In -kalusteiden materiaalina ovat havuvaneri ja kuusilauta saha- ja höyläpintaisena. Tuotteita voi tilata myös mittatilaustyönä. Tuotteet valmistetaan Kempeleessä.

Luona In -kalustesarjan takana on Puurauhala Oy, nuorten suunnittelijoiden ja tekijöiden perheyritys. Puurauhala valmistaa myös Luona-pihasaunoja ja pihatuotteita. Luona-tuotteiden suunnittelun lähtökohta on puu eri muodoissaan, omista tarpeista lähtenyt tuotekehittely sekä intohimo käsillä tekemiseen.

Ja lisäksi myyjältä kuultua
”Käytämme parasta suomalaista vaneria tuotteissamme, mutta eristä riippuen joihinkin sattuu enemmän oksan kohtia ja näin olen kalusteet ovat keskenään erilaisia. Vaneri on kauttaaltaan hiottua, mutta laatu tosiaan hieman vaihtelee ja onkin aina vähän arvoituksellista minkälaisia eriä milloinkin saamme vaneritehtaalta. Pyrimme parhaaseen mahdolliseen, mutta toisaalta olemme ottaneet huomioon myös sen, että kalusteissa saa näkyä itse tehdyn/käsillä tekemisen leima.

Meiltä usein kysytään, miten kannattaa käsitellä havuvaneria, jos jonkin käsittelyn haluaa pintaan. Me olemme käyttäneet Osmo Colorin kuusi-sävyistä vahaa, joka hieman tuo valkoista kuultoa pintaan, mutta pitää silti pinnan kauniisti vaalean puun värisenä.”

Blogiyhteistyö 

2 thoughts on “Naulakosta leikkimöksi

  1. Ihana! Vai sullakin tuli taukoa ja venyi! Mä pidin tietoisesti pari viikkoa lomaa 🙂 Oli ihanaa <3

  2. Nanni

    Kyllähän tuolla kelpaa leikkiä. Ihana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *