Tervetuloa vuosi 2019

Varovaisesti hän avaa koneen ja kirjautuu blogin admin-sivustolle muistelemaan, miten tällä ajetaan. Joulunpyhät on päässä pyörinyt  ajatuksia. Ajatuksia lähinnä asioista, joista tekisi jopa mieli kirjoitella. Viime vuosi meni pääosin yritystoiminnan kasvattamisessa ja kehittämisessä. Tänä vuonna olisi jo korkea aika keskittyä myös oman mielen ja kehon hyvinvointiin. Ensimmäistä Read more [...]

2 luukkua avaamatta, ei kiirettä

Yllättävä joulu -jutussa kirjoittelin siitä, kun tiistai-iltana tajusin joulun kolkuttelevan ovella. Mitäs sen jälkeen on sitten tapahtunut. Pukki on tilattu. Keskiviikkona pesin vähän pyykkiä. Talon miesväki oli leffassa. Oikeastaan se pyykin pesukin tarkoitti sitä, että sain vihdoinkin kerättyä kodarin lattialta puhtaat vaatteet oikeille paikoilleen. Pari viikkoa ne siellä vasta oli Read more [...]

Taidetta kotiin

Istuessani taannoin alas paikallisten taidetta ja taiteen myyntiä edustavien ihmisten kanssa, sain kuulla paljon mielenkiintoisia asioita. Minulle tuli totaalisena yllätyksenä se, kuinka paljon Oulussakin on lahjakkaita taiteilijoita, koska näyttelyt ja esittelytilat ovat rajalliset ja informaatio niistä on vieläkin rajallisempaa. Pystyin helposti myöntämään täyden tietämättömyyteni suoraan Read more [...]

Nurkka-ahdistus

Tämä ei ole postaus nurkkaan ahdistumisesta, vaan ahdistavasta nurkkauksesta. Voin rehellisesti sanoa, että kyseinen olohuoneen nurkka on on ollut murheen kryyni alusta saakka. Nurkka, jolla ei oikein ole funktiota, mutta joka kuitenkin näkyy koko ajan missä tahansa olohuoneessa istuukaan. Pitkään nurkassa olikin vain viinikaappi, joka tilattiin yhdessä ja yhteneväiseksi keittiökalusteiden Read more [...]

Paikka sinisille unille

Toiminnan täyteinen viikonloppu (kerrankin ja pitkästä aikaa) takana. Toissa viikonlopun velttoilun jälkeen päätimme yhteistuumin, että nyt saadaan jotain näkyvää aikaiseksi. Eteisessä on jo muutaman viikon seissyt pari purkkia sinimustaa maalia emmekä enää jaksaneet kuunnella purkkien huutelua, vaan tartuimme tuumasta toimeen. Aamukahvin jälkeen lauantaina suuntasimme makuuhuoneeseen Read more [...]

Uudelleen muotoutuva olohuone

Blogi on elellyt hiljaiseloaan vielä kesän jäljiltä ja täällä on keskitytty... no johonkin muuhun, eli ei oikeastaan mihinkään. Joskus pitää vähän irtautua. Saimme kuitenkin tilattua olohuoneeseen uuden sohvan, joka siis ei vielä ole tullut. Ja lisäksi tilasin pitkän pähkäilyn jälkeen meille Cueron lepakkotuolin nature-nahkaisena. Taas saa kiittää Nivalan Laatukalustetta mahtavasta Read more [...]

Varovainen paluu sisustamisen pariin

Heinäkuun kesämenot ovat pitäneet tämän naisen pois koneen ääreltä oikeastaan kokonaan. Myöskään sisustaminen ei ole ollut millään muotoa mielessä. Sen sijaan on keskitytty aurinkoon, terassipöydän tekoon, reissuihin sekä ystävien kestittämiseen. Loma lähenee loppuaan ja hiljakseltaan voi alkaa miettiä jo näitä kodin kulmia ja sisustusasioita. Varovainen palautuminen sisustushommiin Read more [...]

Kelpaa kurkistella kaappeihin

Yhteistyössä Orthex Groupin kanssa Onko muita, joita ahdistaa kaapeissa ( vaikkakin piilossa) olevat eriväriset ja -muotoiset purnukat? Ja varsinkin pahviset ja muoviset tuotepakkaukset, joita on koko sateenkaaren kirjo. Sitten ne puolillaan olevat pahvitörpöt repsottaa miten sattuu ja jauhopussista tippuu joka kerta kourallinen laatikkoon, kun sitä nostaa kaapista pois. Ja minä en ainakaan Read more [...]

Kodin kotoisin nurkkaus

Pienen sisustusbloggariporukan kesken keksimme blogeissa toteutettavan haasteketjun, joista ensimmäistä ideoi ja emännöi Suvi Valkoisesta Harmajasta. Suvi heitti meille haasteen kuvata kodin kotoisinta nurkkausta. Mietin pitkään miltä kantilta lähtisin tätä toteuttamaan. Talostamme löytyy monta kotoista nurkkausta, joita olisin voinut miettiä tähän juttuun. Kotoisin nurkkaus voisi olla Read more [...]

Äitienpäivälahjaksi

Olen jo jonkin aikaa haaveillut makuuhuoneeseemme jotain muutosta. Tai sanotaanko näin, että mielestäni makuuhuoneemme ei ole koskaan lopullisesti valmistunut. Luonnollisesti se on niitä viimeisiä tiloja, mihin satsataan paukkuja. Siellä vietetään vähiten aikaa ja sekin aika normaalisti taju kankaalla. Mutta jotenkin minulla on ollut kaipuu viihtyisämpään tilaan, jossa saattaisi joskus Read more [...]

Maalataanko ikkunanpokat?

Meillähähän on tunnetusti tapana keksiä kaikkea pientä kivaa ja yleensä vielä sellaiseen väliin, että tulee varmasti kiire. Kun toimittaja kuvaajineen ilmoitteli tulostaan meille toukokuun alkuun, oli pakko keksiä vielä pikkuremppaa ennen sitä. Eihän se nyt olisi ollut yhtään mielenkiintoista odotella valokuvaaja sohvalla maaten Emmerdalea katsoen. Luonnollisestikaan en jättänyt Emmerdaleakaan Read more [...]

Piristävä pääsiäinen sisustajan silmin

Pääsiäislomalla oli tarkoitus lähteä Rukalle. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat lennosta ja jäimme kotiin. Ensin ajattelin, että voihan itku, menee mähimiseksi ja tiistaina tulen olemaan vain kiukkuinen. Normaalista poikkeavasti olin kuitenkin tällä kertaa väärässä. Vaikka pääsiäiskelit olivat aika surkeat ja ulkoilu jäi minimaaliseksi, oli tämä kuitenkin aivan extrarentouttava Read more [...]

Vessajuttu

Olen aina tykännyt, ettei pienessä vessassa tarvitse välttämättä mitään mattoa olla, jos lattia on kiva jo itsessään. Sittemmin, kun olen joutunut istumaan lattialla monet tovit odottaen ja pukien pikku pottailijaa, olen muuttanut mieltäni. Matto ei niinkään ole tarpeen sisustuksellisesti, mutta takapuoleni ja varsinkin vanhat polveni suorastaan huutavat sitä. Ostin yläkerran vessaan Read more [...]

Kevät toi pastellit

Vaikka ilma ulkona ei häävi tällä hetkellä olekaan, olen ajatuksissani kuitenkin siirtynyt jo pimeästä talvesta valoisampiin tunnelmiin. Aiemmin kelim-jutussa jo kerroin, että kevätkärpänen on iskenyt kovasti sisustusrintamalla ja ajatukset ovat työpäivien jälkeen (ja jopa niiden aikana) pääsääntöisesti kodin sisustamisessa. Viime viikolla kävin pyörähtämässä MIA Designissa Read more [...]

Pitämättömät sairaslomat, eli lomaviikko

Enpä muista milloin olisin kaatunut korkeasta kuumeesta sänkyyn päiväkausiksi, tai että milloin yskä olisi vaivannut elämää oikein olan takaa. Melkein jo piti lääkäriin menoakin miettiä, kun viidennen päivän jälkeen vielä nousi uudelleen kuume ja keuhkot huusi hoosiannaa. Mutta kuudentena päivänä onneksi lähti vähän helpottamaan, ettei tarvinnut lääkärittömyys-putkea katkaista Read more [...]

Naulakosta leikkimöksi

Helou ja halleluja! Täällä ollaan taas. Taukoa tuli enemmän kuin oli ajatuksena pitää ja ajatuksena ei ollut pitää taukoa lainkaan. Mutta näin ne päivät vierii ja kohta on kuukausi mennyt edellisestä jutusta. Joulun aikaan oltiin vain perheen kesken rauhassa, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Joulun jälkeen alkoivat työkiireet ja jotenkin tuntui, että illatkin vain täyttyivät Read more [...]

Panthellan valossa

Eräänä kauniina perjantaipäivänä muutama viikko takaperin, Snäpissä vilahti keikkamme Pikku-Liinun ihmeelliseen maailmaan. Olin kuolannut Poulsenin Panthella valaisinta yrityksen nettisivuilta jo tovin ja sitten sivuille pärähti ilmoitus valaisimien alennusmyynnistä. Ilmoitin Kaitsulle, että hän on viemässä minut lounaalle perjantaina, jonka jälkeen käymme yhdessä katsomassa haluammeko Read more [...]

Naistenhuoneen printit

Yläkerran tyttöjen vessaksi nimetty wc on odottanut sisustustaan pitkään. Kaitsu ruopaisi vessan valmiiksi isyyslomallaan, kun ei ollut lasta kotona hoidettavana meidän ollessa loukussa sairaalassa. Sen jälkeen tila on odottanut jotain ihmettä tapahtuvaksi sisustuksen suhteen. Syksyllä sain ilokseni valita Deseniolta muutamia julisteita, jotka olen sittemmin sijoittanut tänne meidän tyttöjen Read more [...]

Unisieppari

Olen pitkästä aikaa tänä viikonloppuna saanut käsityövaihteeni päälle. Vaihde, joka tuntuu selkeästi menevän silmään vain joulun alla. Viime vuonna virkkailin kuusenkoristeita niin, että tälle vuotta kuusi on jo hyvästi varustettu. Olen pitkään haaveillut testaavani unisiepparin tekemistä. Perjantaina otin itseäni vihdoin niskasta kiinni ja väkersin ensimmäisen yritykseni. Ei Read more [...]

Makuuhuoneen kirppislöytö

Muutama viikko takaperin löysin kirpparilta ryijyn, jota vain en voinut jättää sinne. Värimaailma ja kuvion muoto puhuttelivat minua sen verran rankasti. Peloissani olin tietenkin, että mitäs tuo herra tällaisen vastustaja siitä sanoo. Nappasin siis kuvan ja kysyin kuitenkin mielipidettä ennen ostoa. Ja kah kummaa, ryijymies siitäkin on näköjään tullut. Kehui kivan näköiseksi ja antoi Read more [...]

Jouluisia koristeita

Joulukodista inspirtoituneena on minunkin ollut pakko laittaa joitan jouluista esille jo. Lukijaillasta ostamani tähdet pääsivät olohuoneen ikkunaan. Tähdet, jotka vielä pari viikkoa sitten vannoin tekeväni itse. Mutta näillä kiireillä tällaiset ostetut diy-tähdet olivat jotenkin paljon nopeammin ja kätevämmin ikkunassa. Lisäksi, ostin kuusenkoristeita, joita kannattelemaan ostin viimeisimmältä Read more [...]

Saunan uusi saunapenkki

Siinäpä se olisi sitten kasattuna ja paikoillaan, uusi saunapenkkimme. Idean sain tästä Ikean Molger-penkistä kaverin kylppäristä, jossa se oli suihkutilan kalusteena kätkien shampoot sisällensä. Mittailin kotosalla pukutilamme ja totesin sen olevan juuri sopivan levyinen kolmelle jakkaralle. Idea minulla oli lasin läpi jatkuvasta harhasta, eli neljäs jakkara laitettiin lasin toiselle Read more [...]

Kuva Tuunattu sivupöytä

Huomenta, olipas se myräkkä yöllä. Tai on vieläkin, mutta ehkä jo laantumaan päin kuitenkin. Heräsin yöllä jo neljän aikoihin kuuntelemaan ikkunoiden natinaa ja miettimään onko rottinkikalusteet vielä terassilla vai jo naapurin puolella. Sängystä näkee myös suoraan ulos mäntyjen latvoihin, jotka heiluivat siihen tahtiin, että hirvitti oikeasti. Mutta talo oli aamullakin pystyssä, Read more [...]

Artek A110 alennus

Huomasin tuossa aamulla, että FDS:lla on menossa kampanjA Artekin A110 valaisimista, samaisista käsikranaateista, mitä meidänkin ruokailutilassa roikkuu. Meille nämä olivat kyllä nappivalinta, ei voitais olla enempää tyytyväisiä. Ja katon mustaksi maalattu syvennys on kuin tehty valaisimelle. Valaisin koostuu kahdesta sisäkkäisestä lieriöstä, jonka ansiosta valaisimesta tulee ihanasti Read more [...]

Parhaat jutut syntyy hetken mielijohteesta

Roudasimme jokunen aika sitten kavereiden raksan jäänteitä kotiin. Heillä sisäkattomateriaalina käytetty osb-levy kiinnosti minua, mutta en vain sillä hetkellä osannut nimetä sille tarkoitusta. Heillä oli sopivasti neliskanttinen palanen leikattuna ja ylimääräisenä, joten se kotiutui meille. Sen jälkeen se onkin aihettanut harmaita hiuksia ja hammasten kiristystä pötkötellessään Read more [...]

Uutta (vanhaa) olohuoneessa

Olen monesti ihastellut ja "niin katkerana" kommentoinut Heinässä Heiluvassa-blogissa olevaa vanhaa lehti-/sivupöytää, jonka Laura oli siis saanut kaiken kukkuraksi ilmaiseksi. Pöytämalli oli minulle täysin tuntematon, enkä ollut sellaista missään nähnyt aikaisemmin. Olin siis varma, etten tule sellaista koskaan missään näkemäänkään ja joudun karvaana vain katselemaan sitä Lauran Read more [...]

Saunan aikakausi

Syksyn pimetessä ja ilmojen kylmetessä alkaa aivan eri moodilla himoita saunan löylyjä. Meillä meinasi kesällä unohtua saunominen taas kokonaan. Ainoastaan vieraita kestitessä tuli muutaman kerran käytyä lauteilla, mutta omalla porukalla ei käyty kertaakaan. Nyt sauna on lämmennyt jo pariin otteeseen yksistään viikon sisään. Ja niin se vain on todettava, että sisustuskärpänen pörisee Read more [...]

Some/Snap/Insta/Chat… mitä näitä nyt olikaan

Työviikko olisi pulkassa, perjantai-ribsit on uunissa ja kohta alkaa Vain Elämää. Siitäpä se viikonloppu taas hurahtaa käyntiin. Tänään poikkesin kaverin kanssa Marimekon ystiksessä, josta kiikutin kotiini hieman Unikkoa pöytäliinaksi. Lisäksi tein pari löytöä kirpparilta. Olen jo asettanut itseni totaaliseen ruskean lasin ostokieltoon, mutta kuitenkin kannoin taas kotiini jotain Read more [...]

Päivän väri

Ruskea väri on tässä kesän ja syksyn aikana vallannut taloamme. Väri, jota en mitenkään tänne edes suunnitellut, mutta on kotiutunut todella hyvin. Ostin ensimmäisen ruskean lasikipon kirpparilta joskus kesän alussa ja siitä se sitten lähti. Tuli toinen kippo, kolmaskin, löytyi ihanat lasit ja lopulta vielä sävyyn sointuvt Marimekon tyynynpäälliset. Sain myös Hullareiden aikaan toteutettua Read more [...]

Nurkassa Leimuaa

Keskiviikkona hulluttelin ja olin tulla hulluksi. Perjantaina se palkittiin, kun Stockan paketti saapui postiin ja sain asetella ostokseni paikoilleen ennen Vain Elämää rallatuksen alkua. Paketista löytyi siis Iittalan Leimu-valaisin sekä Everyday Designin Porvoo sarjapöytäsetti. Ja jotenkin näyttää ainakin minun silmään siltä, kuin olisivat aina tuolla nurkassa olleet. Kyllähän se koko Read more [...]

Välietappi lastenhuoneessa

Tyttären huone on edistynyt sen verran, että turhaa tavaraa on saatu maailmalle. Uutta korvaavaa ei vielä olla hankittu, mutta sanoisin tätä kuitenkin yhdenlaiseksi välietapiksi. Tämä huone on odottanut vuoroaan aivan liian kauan sisutuksellisia toimenpiteitä varten. Myimme siis huoneen toisen reunaa täyttäneet Ikean Pax vaatekaapit pois. Kaapisto oli pieneen huoneeseen aivan liian valtava Read more [...]

Kuukauden kierrätetyt

Aloitettuani kosmetiikkapuolella sarjan "kuukauden kulutetut" sain idean käynnistää myös sarjan "kuukauden kierrätetyt" kodin puolella. Tämän sarjan rajaan pääosin sisustukseen ja tässä ensimmäisessä jutussa pelkästään huonekaluihin. Luonnollisesti sisustukseen kuuluvat myös astiat ja muu pientavara, mutta niistä sitten oma juttunsa tällä kertaa. Myyntiin menneitä vaatteita tuskin Read more [...]

Kuuskajaskari… vai mikä se oli

Olohuoneessa on ilme vaihtunut syksyn myötä sen verran, että vaihdoin "vaihtoverhon" mustavalkoiseen ja vähän neutraalimpaan kuviointiin. Lisäsin myös toisen valkoisen verhon takaseinälle. Tämän myötä oli siirrettävä kuviollinen verho laitimmaiseksi, koska kahden valkoisen väliin se ei enää sopinutkaan. Sohvatyynyosastolle on tullut lisäksi Marimekon Kuuskajaskarit, joihin rakastuin Read more [...]

Ikkunasta seinälle – syyskattaus verholla

Eilen vietetiin kaveripoppoolla kesän viimeistä grilli-iltaa, joka kuitenkin muuttui sateen vuoksi grillittömäksi illaksi sisätiloissa. Mutta sepä ei mitään haitannut, pöytä katettiin koreaksi ja wingseistä & ribseistä tuli mahat täyteen. Istuimme iltaa, yötä.... aamua aina puoli viiteen saakka! Ei näitä kukkumisöitä kovin usein enää tule, mutta taas toisaalta näin joskus Read more [...]

Iittalaa Rollon kirpuilta

Rovaniemi oli hulppean hotellin lisäksi mukava paikka vierailla myös hyvän kirppisvalikoimansa ansiosta. Minulla oli torstaina vain aamusta ohjelmaa ja tämän jälkeen aikaa tapettavana useita tunteja, ennen kuin pääsimme porukalla kotimatkalle. Googlasin paikalliset kirppikset ja hurautin auton käyntiin. Neljässä paikassa kävin ja kolmesta tein löytöjä, joko itselleni tai ystävälleni. Read more [...]

Tapiodanger from the Market

Viikko alkaa olla pulkassa. Työt on tältä erää tehty ja nyt saa taas vain rentoutua kotosalla pari päivää. Makuuhuoneessa tällä hetkellä silmä lepää aamuauringon pilkottaessa verhojen takaa. Huoneen ilme muuttui kertaheitolla, kun myin sieltä vähän hätäseen ostetun tumman kiikkutuolin pois ja sain tilalle Tapiovaaran Aslak tuolin. Kiikkutuoli taidettiin ostaa jossain hädässä vauva-aikaan Read more [...]

Vain nopeat elävät – Sängyn vaihto, jossa ei aikailtu

Torimuija on iskenyt jälleen ja tehnyt kuulkaas sellaisia löytöjä, että oksat pois. Sunnuntai-iltana myöhään selasin Toria kännykällä ja sinne tupsahti Muuramen Jolla sänky erittäin huokeaan hintaan. Sekä kuvan että tekstin perusteella sänky oli todella hyväkuntoinen. Heti aamusta laitoin myyjälle viestiä ja koska olin ensimmäinen kyselijä, hän lupasi sen päivän sänkyä minulle Read more [...]

Se kolmen euron löytö

Tällaisen löydön tein Kodin Ykkösen alelaarista viikonloppuna. Juuri kun minun piti alkaa kysellä täällä blogissa jotain ideoita kankaaksi tuohon tilaan, niin Annon hexagon-kuvioitu kangas käveli kuin kutsusta vastaan. Mustaa, valkoista ja hexagonia, mitä muuta voi meidän kodariin toivoa? Ja vieläpä sillä kolmen euron metrihinnalla. Tälläsin kankaan maalarinteipillä seinään kiinni, Read more [...]

Matot vaihtoon

Eilen pyörähti taas matot alakerrassa häränpyllyä. Linie siirtyi takaisin olkkariin ja Anno työhuoneeseen. Olohuoneen pöytä on löytänyt uuden omistajan ja pääsee uuteen kotiin kuun vaihteessa. Kovasti olen koittanut katsella korvaajaa tilalle ja tällä hetkellä By Lassenin Twin-pöytä tuntuu erittäin potentiaaliselta vaihtoehdolta. Samasta sarjasta olisi sitten tarjolla myös sohvan Read more [...]

Kodarin muutos

Eilen pidin tehokkaan siivouspäivän, kun tyttö oli mummin luona touhuamassa kälyn koirien kanssa ja sain viettää yhden lomapäivän aivan itsekseni. Aloitin urakan kodinhoitohuoneessa, jossa olikin puhtaat pyykit olleet valloillaan jo pidemmän aikaa. Kuka niitä jaksaa aina kaappiin taitella pesun jälkeen, kun ne löytyy kätevästi kodarin lattialtakin? Huomasin myös, etten ole tainnut kovinkaan Read more [...]

Valaiseva laturi

Perjantaina pidin vapaapäivän ja lähdimme ystävän kanssa viettämään kaunista kesäpäivää oikein ulkomaille. Teimme reissun Tornioon ja Haaparantaan, kolusimme Ikean, tutustuimme Tornion kirpparivalikoimaan sekä luonnollisesti nautittiin lounas maan parhaassa kiinalaisessa. Kotiutin nyt sen lataavan Riggad-lampun, mistä joskus täällä hehkutinkin. Lampun lisäksi ostin iPhoneeni valkoiset Read more [...]

Sisustuttaa

Sisustusajatukset toimivat näköjään ja tänäkin vuonna kellon tarkkuudella. Kun "viisari lyö" elokuun puolelle, alkaa päässä ruksuttaan ja sormissa kihelmöimään. Kuljeskelen kotosalla ja tuijottelen nurkkia, mistä aloittaisin. Ensitöikseni voisin lievittää tätä tuskaa vain tekemällä pieniä matto- ja verhovaihdoksia huoneiden välillä. Sen jälkeen voisin keskittyä hankkimaan Read more [...]

Kaustisen kirppistelyt

Pieneksi paikkakunnaksi Kaustinen tarjosi loistavasti kirpputoreja koluttavaksi. Otimme täsmäiskun lauantaina ennen huoneen luovutusta ja keikalle pakkeloitumusta. Koska olimme aikataulullisesti rajoitettuja, päätimme lähteä Timosen Pihasta autolla liikenteeseen, ettei kävelyyn mene aikaa. Konstan Wanha Kirppis oli muutamia kilometrejä Ouluun päin ja keskellä jotain teollisuusalueen näköistä Read more [...]

Vipp 922 – Lisää keittiötilpehööriä esille

Muistatteko taannoin säälittävän yritykseni siirtyä WP:n käyttäjäksi ja muuttaa osoitteeseen luumutar.com? No nyt se on toteutumassa (niinkö oikeasti). Sitä tässä on nyt värkätty pari iltaa ja yritetään nyt saada jotain kivaa muutosta aikaiseksi ulkonäköönkin samalla kertaa. Aikaisemmin ongelmana oli wp.orgin kömpelyys muokattavuudessa, joten en halunnutkaan sitä käyttää. Enkä Read more [...]

Supikkaat sisustuksessa

Mitä teet, kun saat käsiisi ihanaakin ihanammat pikku supikkaat, jotka ovat kuitenkin pikkuisen liian isot nuoren neidin jalkaan. "Unohdat" ne lojumaan milloin minnekin, koska haluaisit vain ihastella niitä joka käänteessä. Nostat ne siivouksen ajaksi hyllyn päälle ja annat sisustuksellisen ajatuksen jäädä leijumaan. Ja lopulta tajuat niistä tulleen sisustuselementti Read more [...]

Juhannusta kohti

Olipas se mukava herätä aamulla, kun verhon takaa pilkisti AURINKO! Aamukahvia siemaillessa harkitsin jo vapaan pitämistä, mutta josko pieni pyrähdys toimistolla kuitenkin ennen juhannusmoodiin siirtymistä. Tämä juhannus tulee olemaan ehkä paras koskaan. Saamme Indonesiaan vuosi sitten muuttaneet ystävämme takaisin kotiin, lopullisesti! Ei mitään järkeä, kuinka odotan heidän Read more [...]

Kävishän nää tännekin…

Viikonloppuna löysin Jyskistä hauskat tyynyt ja viltit terassille lämmikkeeksi kylmenevän illan istujille. Kannettuani tekstiilit pihalta työhuoneeseen sateen suojaan huomasin niiden sopivan sinnekin aika hauskasti. Itse asiassa tyynyt sopivat vierasshohvamme kanssa niin hyvin yksiin, että ne ei taida enää ulos mennäkään. Ulos sen sijaan on eilen tehty hankintoja; edullisia, mutta hieman Read more [...]

Sohvakiepahdus

Tänään tapahtui olohuoneessa kymmenen minuutin pyörremyrsky puolen minuutin varoajalla, kun sohvamoduulit vaihtoivat paikkaa. Asioita, joihin mm. äitini ei pystyisi. Hänen pitäisi aloittaa asian pureskelu ja valmistautuminen järjestyksen vaihtoon jo viikkoja aiemmin. Siihen pitäisi varata tietty päivä kalenterista. H-hetken lähestyessä pitäisi kaivaa kaikki maailman siivousvälineet Read more [...]

Helatorstai

Sateinen helatorstai on meillä mennyt työn touhussa. Tämä oli hyvä päivä kiriä hommia kiinni, kun ei puhelin soi ja sähköposti laula taukoamatta. Vähän kuin ennen vanhaan mentiin yhdessä töihin, samaan osoitteeseen. Haimme hetkeksi lyhennysvapaata asuntolainasta ja tauko meille myönnettiin. Näin pääsemme pihan sekä autokatoksen kimppuun ilman rahapaineita. Myöntävä päätös Read more [...]

Vappupallo, Pappuvallo

Ulkona on taas niin sateista ja harmaata, ettei uskoisi kesän olevan ovella. Jos vuodenaika pitäisi pelkän ikkunakurkistuksen perusteella päätellä, niin syksyhän siellä on. Piha rehottaa karuna odottaen jotain toimenpiteitä. Voisin jopa väittää, että se kiusallaan näyttää vieläkin huonommalta kuin sen oikeasti kuuluisi. Onneksi ikkunoissa on kaihtimet, vaikkakin erittäin huonot Read more [...]

V niin kuin vapaata ja vihreää

Ohi on kauden puristus, vappu loistokkaasti ohi ja vapaat alkoivat. Älkää luulkokaan, että selvitätte ilman keikkahehkutusta. Sen aika vain ei ole vielä, nyt haluan keskittyä aivan muihin asioihin. Toisekseen kuvamateriaalia keikasta ei vielä ole saatavilla.  Puhutaan tänään vaikka viherkasveista. Olen nimittäin ostanut kotiin kaksi vihreää eläväistä, enkä ole saanut niitä Read more [...]

Takkahuoneesta työhuoneeksi

Remonttimuisteloissa vuorossa tänään työhuone. Tämä huone oli siis ennen takkahuone, huone sijaitsee olohuoneen jatkeena talon perällä ja siitä on käynti saunatilaan. Takkoja vastaan ei meillä sinänsä ole yhtään mitään, mutta jos se on aivan järkyttävän ruma ja peittää kaiken ikkunoista tulevan valon, ei sillä ole meidän kotona mitään saumaa olla olemassa. Takan valtaisa Read more [...]

ÄÄNESTÄTHÄN MEITÄ!

Innostuttiin osallistumaan ohjelmistotoimittajani kuvakisaan Facebookissa. Samalla tuli laitettua keittiötäkin keväisempään ja "sitruunaisempaan" kuntoon. Tulvahti oikein kunnolla kevättä rintoihin, kun kannoin viimein ritilikössä olleet punaiset talvimarjat varastoon ja hain tilalle printtejä, kortteja ja pöydälle rehuja. Olisimme kovin kovin kiitollisia, mikäli kävisit äänestämässä Read more [...]

Styleroom

Styleroom... Paikka, jonka päivittäminen on minulla täysin jäänyt unholaan. Paikka, jota en ole oikein muistanut hyödyntää ideoita ja inspiraatioita hakiessa. Olemme täällä pari iltaa tehneet pihasuunnitelmia ja mallinnuskuvia tulevasta "keitaastamme". Mikään hortonomi kun en ole, ja muutenkin tuntuu tuo ideointikyky loppuvan kokonaan kun astuu talosta pihalle, vietin pitkän tovin Read more [...]

Haluttiin savusaunaan

Kodinmuutoksissa vuorossa tänään sauna ja  kylpyhuone. Tyttö nukkui tänään extrapitkät päikkärit ja yritin käyttää tätä aikaa hyväksi saunan kuvaamiseen. Tämä on nimittäin tila, mitä ei uskaltaisi kameran kanssa kohdata lainkaan. Eikä nämäkään päikkärit riittäneet tähän hommaan alkuunkaan.  Lähtötilanne oli pitkä suorakaide, joka oli jaettu kolmeksi eri huoneeksi Read more [...]

Mustaa keittössä

Tykkää ja Tuhulaa Ittees-messut olivat toistamiseen tänä vuonna ja tällä kertaa Super Parkissa. Messuthan ovatkin jo vuodessa kasvaneet hurjasti, kun viime vuonne ne mahtuivat vielä hyvin Lasaretin huomattavasti pienempään saliin. Minulla näyttää olevan joka vuosi sama ständi, missä käyn tuhulaamassa itteeni. Jälleen kerran tuliaiset lähtivät Kaira Housen messuputiikista. Read more [...]

Aamukeskustelu

Viime yö nukuttiin vähän huonommin kuin normaalisti, sillä pikku neidillä oli kuumetta ja räkä lentää tällä hetkellä kiivaammin kuin on nenäliinoja tarjolla. Aamulla heräsin siihen, että minua tökitään sormella selkään. Pikkuisen kun raotin silmiäni oli nenäni edessä kännykkä, jossa oli etuovi.com auki ja sieltä esiteltiin minulle taloa. "Kato! Mitä sanot? Oisko hyvä?" Read more [...]

Keittiöstä

Noniin... sitten olisi luvassa lisää remonttimuisteluita. Harmillisen vähän olen ottanut kuvia alkuperäisestä sisustuksesta, ennen kuin alettiin purkaa vanhaa pois. Paljon on kuvia itse remontin vaiheista, mutta ei juurikaan ennen sitä. Nyt olisi hauska kuvailla tismalleen samoista paikoista uudet otokset ja tehdä ennen ja jälkeen kollaaseja. Turhapa se on enää märehtiä, tilanne on nyt Read more [...]

Wc:n vaiheita

Löysin kuin löysinkin kuvia vessan pieleen menneestä ykkösvaiheesta. Tässä vessa on vielä totaalisesti kesken, mutta ne suurimmat virheet tässä jo näkyvät. Ensimmäisenä Tunto Kivi maali, joka oli sävyltään omituinen hiekka/harmaa/jotain sinne päin ja käsittämättömän hankala työstää pienessä tilassa ja kalusteiden jo ollessa paikallaan. Emme saaneet siistiä lopputulosta Read more [...]

Helppoa petausta

Reilun puolen vuoden käytön ja testailun jälkeen voinemme jo todeta, että tämä päiväpeite oli hyvä ostos. ZipIt peitto tekee kyllä petaamisesta niin helppoa ja nopeaa, ettei tekosyille oikein jää varaa. Ei aikuisilla eikä lapsillakaan. Yöksi peite aukaistaan ja meillä se vain roikkuu sängyn päässä vapaasti. Siitä se on helppo vain nostaa sänkylle aamulla ja levittää takaisin Read more [...]

Retro-Ryijy

Hei vaan! Kotona taas pitkän päivän jälkeen, joka alkoi toimistolta ja päättyi iloiseti kuorotreeneihin. Alkaa muuten olla jo kovasti vapputäpinää ilmassa, ensi-ilta lähestyy taas. Tässä minä siis istun edelleen työhuoneessa soittimen ääressä, treenailen stemmoja ja tankkaan vielä viimeisiä kadoksissa olevia sanoja. Itse treeneissä mennään jo kovaa kyytiä koreografin Read more [...]

Se pahanonnenvessa

Loppiaispäivää vain kaikille! Taas on pyhä ja minä ainakin olen aivan sekaisin jo päivistä mitä eletään. Aamulla panikoin, että nyt on unohtunut katsoa uutta Master Chef kautta lauantai-perinteisesti, kunnes tajusin, että nyt eletään tiistaita (tuonkin tarkastin vaivihkaa näytön kalenterista). Pakkanen paukkuu ulkona, joten täällä sitä viihdytään sisällä töiden, nettialennusmyyntien Read more [...]

Pöydältä seinälle

Joulukattauksissa olleet koristeet, jotka löysin aatonaattona Hemtexin alesta, ovat siirtyneet pöydältä seinälle. Joulukalenteri purettiin heti aaton jälkeen ja ritilikkö jäi tököttämään tyhjänä keittiön seinälle odottamaan uutta inspiraatiota. Nämä marjaisat koristeet olivat niin kivat jouluna, etten raaskinut laittaa niitä vielä kaapin perälle odottamaan ensi vuotta. Asettelin Read more [...]

Joulun koristeluja

Arki on astunut takaisin isolla harppauksella ja kuusikin on jo päässyt koristeistaan. Palataan nyt kuitenkin vielä pikku hetkeksi takaisin joulun tunnelmiin. Kuusen koristelun suhteen onnistuin ja siitä tuli juuri sellainen kuin haaveilinkin. Vaikka nyt kiireen (ja muiden hyvien tekosyiden vuoksi) oksilla roikkuu muitakin koristeita kuin vain omatekemiä, on fiilis perinteisen Read more [...]

Jouluvalmisteluja

Stressitön, mutta touhuntäyteinen viikonloppu takana. Pikku hiljaa puuhasteltiin kotosalla kotia joulukuntoon ja alakerran vessaa käyttökuntoon. Tavoite on, että huomenna kun ensimmäiset jouluvieraat saapuvat, ei enää yläkertaan tarvitse vessaan mennä. Katsotaan nyt pysytäänkö tavoitteessa. Suunnittelin myös joulumenua ja ostoslistaa ruokakauppaan. Se toimenpide onkin ehkä Read more [...]

Näkymiä

Nyt herää unisimmatkin silmät heti alakertaan tullessa, kun portaikosta avautuu näinkin valoisat näkymät(toki vaatii valojen päälle laittamista ensin). Vaaleammat matot sekä olo- että työhuoneessa tekevät ihmeitä kaamoksen keskellä. Luonto hyökkäsi sisään, kun kuusi kannettiin omalle paikalleen eilen illalla ja sitä olen tässä pikku hiljaa koristellut juhlakuntoon. Kuusen tuoksu Read more [...]

Kompensointia vai parantumaton tauti

Mitä tapahtuu, kun ihminen, joka on vuosikaudet elänyt ilman mattoja, saa käsiinsä yhden kivan maton? Huomaako hän virheensä alta aikayksikön ja palaa takaisin matottomaan elämään ja imuroinnin helppouteen? Vai huomaako hän elämäänsä kehkeytyneen lumipalloefektin, jonka myötä talo täyttyy hiljelleen ihanista matoista eikä loppua näy. Ja jos näin tapahtuu, niin mistä Read more [...]

Hiljalleen

Hiljalleen hiipii joulu meidänkin kotiin. Tai liekkö näitä karvoja voi joulukoristeiksi sanoa, ehkä enemmänkin talvikoristeiksi. Mutta meille ne on myös joulukoristeita, koska me nyt ollaan vähän tällaisia. Voi että on ihana istua nyt aamiaisella, kun on lämmi reuhka pyllyn alla. Harmillista, että tytön viime vuotinen joululahjatalja on niin kovin keltainen sävyltään, ettei Read more [...]

Joulukalenteri

Tyylillemme uskollisina aloitimme ja saimme joulukalenterin valmiiksi hetkeä ennen H-hetkeä. Kalenteri tehtiin saneerausverkkoon, joka maalattiin ensin mustaksi. Pingotin rauraan punavalkoista lankaa kolmion malliin kuusen ääriviivoja kuvaamaan. Askartelin paperipussit 2 X ILO -blogin ohjeen mukaan ja printtasit numerotkin samaisesta paikasta. Tai siis Kaitsu printtasi. Ja tässä kohtaa Read more [...]

Kuulumisia

Moikka! Mites siellä meni viikonloppu? Heti kysyttyäni tuon, minulla löi tyhjää... Mitä me tehtiin viikonloppuna? Miten voin olla unohtanut koko viikonlopun jo maanantai-iltana? Hetkinen kun mietitään. Perjantaina palattiin töistä kotiin normaalisti Makkarakaupan kautta ostoskassi pullollaan ribsejä. Kaverit naapurista ostivat meiltä alakerran vessan allaskalusteen tieltä pois Read more [...]

Viikonloppu

Niin se hurahti viikonloppu, enkä tänne ehtinyt lainkaan. Lauantaina meillä oli Iso Ilon kanssa koko päivän kestävä laululeiri ja vappuun valmistautuminen on nyt todellakin aloitettu. Aivan upean ihania naistekijöiden ja -artistien kappaleita ja mahtavia sovituksia, joista Vappu-Show alkaa pikku hiljaa hahmottua.  Sen lisäksi, että viikonloppuna on laulettu, on myös kotosalla Read more [...]

Tiiliskivi

Jo pari kuukautta sitten, vai milloin se nyt olikaan, kun kävin Marimekon tasaraita-pussilakanasetin ostamassa, ostin hetken mielijohteesta myös muuta uutta kotiin. Syksy tuo aina tullessaan jonkin ihmeellisen sisustusvimman. Kesän helteillä ei tehnyt mieli olla sisällä, eikä millään muotoa kotia laittaa, hyvä kun edes siivota jaksoi. Heti kun ilmat kylmeni, alkoi myös lompakko Read more [...]

Neljän seinän sisällä on lämmintä ja kuivaa

Pimeää keskiviikko huomenta kaikille! Ulkona on pilkko pimeää ja märkää. Kaikki lumi ja valo, mitä hetken aikaa saimme jo nautiskella on yhdessä yössä viikonvaihteessa kadonnut pois. Siitä lähtien olemme tarponeet vesisateessa ja luonnollisesti lumen kadottua täysin pimeässä kaupungissa.  Tällä hetkellä ei juuri ulos tee mieli mennä. Se mitä töihin mennessä ja töistä Read more [...]

Hei isä!

Käytiin äsken viemässä sinun haudalle kynttilä, ehkä huomasitkin. Vietiin samalla reissulla kynttilä appiukollekin. Halusin vain kirjoitella ja kertoa, että täällä meillä on kaikki hyvin. Tyttäresi on enemmän kuin onnellinen elämässään tällä hetkellä ja vietimme viime viikonloppuna tytöntyttösi ensimmäistä syntymäpäivää. Jos jotain toivon, toivon että olisit tavannut Read more [...]

(Sisustajan) Murheenkryyni

Niin kauan kuin olohuoneessamme on ollut kalusteet, on tv-tason vieressä ollut ahdistava tyhjänä huutava tila. Niin kauan kuin meillä on ollut uusi tv, olen tuijottanut sen lisäksi varmasti aivan yhtä paljon tuota sen vieressä olevaa tilaa, joka huutaa tylsyyttään ja tyhjyyttään. Jotain se on kaivannut ja kaipaa edelleen, mutta koitin sitä kuitenkin tänään pikkuisen entrata parempaan Read more [...]

Balmuirin pallokynttilät

Koska pallokynttilöistämme on tullut synttärijutun jälkeen kyselyä, ajattelin kirjoittaa vielä niistä erikseen. Kynttilät ovat Balmuirin ja ovat Festivoille/kruunukynttiläjaloille tarkoitettuja. Niissä on pieni jalka pallon alla, jotta pysyvät tämän mallisessa jalassa paikoillaan. Kynttilöitä on montaa kokoan, tämä meillä oleva on halkaisijaltaan 6 cm ja paloaika on 10 h.  Ostin Read more [...]

Tänään juhlitaan

Aamulla heräsin aikaisin ajatellen kirjoittaa loppuun synnytystarinani tytön yksivuotis syntymäpäivien kunniaksi. Jotenkin en vain saa sitä tekstiä sellaiseksi, että se olisi minua ja tätä blogia. Ei vain synny. Sitten heräsi päivänsankari ja päätin, että olkoon. Tänään juhlin lopputulosta ja unohdan koko tapahtuman muilta osin kokonaan. Palataan huomenissa juhlahumuun täälläkin. Read more [...]

Kallvik

Vihdoinkin sain itseäni eilen niskasta kiinni ja heti tytön mentyä nukkumaan hurautin ompelukoneella uuden "vaihtoverhon" olohuoneeseen. Vaihtoverho lienee hyvä sana, koska tämä on se verho, joka muuttaa muotoaan ja väriään tilanteen ja mielialan mukaan. Pitkään mentiin hyvin mustavalkoisella linjalla, mutta tovin on jo päässäni ollut ajatus sinisestä ja konjakin ruskeasta Read more [...]

Huomenta, mitäs tänään Menussa?

Niinhän siinä kävi, ettei ole enää montaa jaksoa kaudesta 8 katsomatta. Eilen taas vähän venähti... katsotaan VIELÄ yksi ja sitten nukkumaan. Olemme jo jaksossa 17 menossa. Pakko katsoa loppuun ennen reissua.  Eilen saapui myös FDS:n tilaus ja Menun monitoimikori pääsi keittiöön omalle paikalleen. Tai no, keittiöön ainakin, paikka vaihtuu vielä koko ajan. Read more [...]

FDS synttäritarjous: Marimekko tasaraita pussilakanat

Nyt on pakko vinkata tästä FDS:n synttäritarjouksesta!  Nämä unelmien täyttymys-lakanat olisi nyt tarjoushinnalla täällä! Parempia ja ihanampia ja pehmeämpiä lakanoita saa etsiä.  Saa etsiä, mutta en usko että on mahdollista löytää!  Terveisin enemmän kuin tyytyväinen ja totaalisesti rakastunut asiakas.  TARJOUS VOIMASSA VAIN TÄNÄÄN! (Juttu Read more [...]

Pellavaunelmaa

Joku tovi sitten monessakin blogissa huudeltiin ja hehkutettiin Kodin Ykkösessä olevaa Annon vuodevaatetarjousta. Myös meidän taloudessa tehtiin päätös pikaisen palaverin jälkeen viimeisenä alennusiltana, että valkoiset pellavalakanat hankitaan nyt, kun ne saadaan neljänkymmenen pinnan alennuksella. Marimekon tasaraitojen lisäksi pellavalakanat ovat olleet toisena haaveenani liinavaateosastolla. Read more [...]

Drop chair – Dream chair

Alunperin vuonna 1958 suunniteltu, ja nyt uudelleen tuotantoon otettu Arne Jacobsenin Drop tuoli on hiipinyt hiljaa haavelistalleni. Livenä näitä vielä näkemättä olen ihastunut kovasti tähän nahkaverhoiltuun, konjakin väriseen versioon. Mietin nyt kovasti, että sopisiko se pukeutumishuoneeseemme istuimeksi. Sinne on tuoli edelleen hakusessa, eikä sopivaa ole vielä löytynyt. Ja josko Read more [...]

HAASTE: Punaisen pyöreän maton paikka

Heti eilisen postauksen jälkeen minulle syttyi ajatus; tästähän tulisi hyvä blogihaaste. Jotkut kommentoijat olivat huomanneet saman asian, joten tässä se nyt tulee.  Blogihaaste: Punaisen pyöreän maton paikka Kuvaa kodistasi se paikka, johon sinä laittaisit punaisen pyöreän maton, jos esittelisit kotisi ohjelmassa Suomen Kaunein Koti. Kuvaa ensin paikka, mihin maton laittaisit. Read more [...]

Punaisen pyöreän maton paikka

Valkoisen Harmajan Suvi mietti hetki sitten, että mitkä tuolit Seiska-tuoleille kaveriksi. No meillähän kaverina kolmelle Seiskalle on Vitran DSR:t. Syy, miksi näihin tuoleihin päädyttiin, oli yksinkertaisesti kontrasti. Mustat "vyötäröltä" kapeat Seiskat ovat ulkonäöltään täysin vastakohta valkoisille "pullukoille" Vitroille.  Jalat ovat molemmissa kromia, mutta aivan eri Read more [...]

Piti mennä jo….

Tämä viikko piti viettää Helsingissä. Piti kerrankin olla hyvin aikaa niin ystäväperheen kanssa temmellykseen kuin muidenkin näkemiseen. Treffejä oli sovittuna, kaikenlaista suunnitteilla...  Täällä ollaan edelleen Oulussa. Töitä piti painaa alkuviikko ja sitten iski tauti. Kyllä, tyttö sai uuden räkätaudin reissun jälkeen ja ei aikaakaan kun koko perhe oli samassa jamassa.  No, Read more [...]

Seinän viereltä toiselle

Viikonloppuna muun muassa vaihtui laajennusosassa vähän järjestys. Huoneeseen on ilmestynyt tv ja myös Wii siirrettiin sinne eilen illalla olohuoneesta. Sänky heitettiin oven puoleiselle seinälle, koska se puoli näkyy ovelle ja sänky on siistimpi vaihtoehto siihen kuin tv ja "johtohelevetti". Toisaalta kyllä saimme kaikki johdot kokonaan piiloon Stuvan laatikkoon/laatikon taakse, Read more [...]

Ripaus Marokkoa

Niinhän siinä kävi, että marokkolainen rahi rantautui myös meidän kotiin. Tästä ostoksesta kiitän tai syytän (miten sen asian nyt haluaa ajatella) muita blogeja. Kyllä se vain fakta on, että blogit ovat ne kaikista suurimmat vaikuttajat ainakin minun ostoskäyttäytymiseeni. Mietin ja harkitsin tätä hankintaa toooodella kauan. Monta kertaa se oli kevään ja kesän aikana Read more [...]

Sairastupa

Viikko sitten olleiden läksiäisten jälkitautina podin flunssaa alkuviikon. Kuumetta minulla ei kaiketi ollut (en kyllä mitannutkaan), mutta nuhaa, kurkkukipua ja todella hankalaa oloa senkin edestä. Ja niinhän siinä sitten kävi ikävästi, että pikkuinen sai saman taudin loppuviikosta. Rään tulo on ollut melkoista, mutta onneksi hän aivasteli pari päivää tiuhaan tahtiin, niin saatiin Read more [...]

Maailman paras paikka

Yksi pieni haave kävi toteen eilen, kun kannoin kotiin Marimekon trikoopussilakanasetin. Tätä päivää on kuulkaa odotettu. Vasta muutaman viikon on tätä ihanaa settiä ollut tarjolla myös tuplapeittoon. En aikaillut, menin heti Marimekon liikkeeseen ja kotiutin omani. En voinut ottaa sitä riskiä, että jäisin ilman. Kyllä nyt kelpaa köllötellä. Taannoin kotiutin Ikeasta Read more [...]

Loving my Ogle

Edellisessä haaste-jutussa vilahtivat nämä meidän kodin uusimmat valaisinhankinnat, eli Oglet. Ajatus Ogle-valaisimista oli meillä pitkään ja keväällä vihdoinkin juuri ennen tytön nimijuhlia ja tupareita laitoimme lamput tilaukseen.   Valaisimet olivat juuri niin ihanat ja tyylikkäät, kuin olin ajatellutkin. Tyyliltään ne sopivat tosi kivasti vanhoihin Ercon retrovalaisimiin, Read more [...]

Uusia kulmia

Sain ihanasta Vastarintama-blogista todella hauskan, mutta sitäkin kinkkisemmän blogihaasteen: Etsi kodistasi uusia kuvakulmia ja ikuista ne. Aikaa kuvaamiseen on 5 minuuttia. Julkaise vähintään viisi kuvaa ja haasta ainakin kolme bloggaajaa.; Siis oikeasti, kääk! Olipa hankalaa! Tuntuu, että jokainen nurkka on jo melkeinpä koluttu. Toisekseen aikaa sen miettimiseen, että olenkohan Read more [...]

Jatkuva kaaos

On se kyllä kumma, että vaikka kuin keittiötä siivoaa, niin se on hetkessä taas sekaisin. Tuntuu kuin en enää muuta tekisikään kotona ollessani kuin täytän tai tyhjennän astianpesukonetta. Paitsi silloin kun täytän tai tyhjennän pyykkikonetta... Pitänee napata aina siivouksen jälkeen kuva köökistä muistutuksena siitä, että se voi olla siistikin. Respektiä vain suurperheiden Read more [...]

Fokus portaikkoon

Olen joskus kauan sitten ostanut hetken mielijohteesta palan Marimekon Fokus-kangasta. Kangas on ollut välillä mallattuna keittiön pöydälläkin liinan virkaa toimittamassa, mutta siihen tarkoitukseen se oli liian pieni. Sittemmin kangas on majaillut kaapin perukoilla ja väliin unohtunut kokonaan.  Eräänä iltana, kun muutenkin mietimme kovasti sisustusjuttuja, kävelin portaikkoon Read more [...]

Zipit lapsen huoneessa

Toinen Zipit-peitto tilattiin lapsen makkariin ja mittatilauksena, sillä patjan koko tässä sängyssä on poikkeuksellinen 70 x 190 cm. Väriksi valittiin musta oranssilla vetoketjulla. Bedit:in valikoimassa onkin kangas- ja vetoketjuvariaatioita vaikka huru mycket. Ja kyllä pitää nyt kehua, että ei ole kertaakaan ollut vielä sänky petaamatta kummassakaan huoneessa näiden ostosten Read more [...]

Sipit juhannuksena, Zipit makuuhuoneessa

Hyvää sunnuntai-iltaa, toivottavasti sinulla meni jussit mukavasti...? Keleillä ei ainakaan reposteltu, vettä, räntää ja rakeita tuli vähän väliä. Muutaman kerran kyllä tulipataan tulet laitettiin, mutta eipä siellä pihalla istuskelemaan asti viitsinyt. Tekaistiin vain ruoat ja äkkiä takaisin sisälle lämpimään. Ensi kerran tehtiin tulipadassa hampurilaisia ja tulihan niistä Read more [...]

Sunnuntaihetki työhuoneessa

Pieni hetki omassa rauhassa kahvikupin ja  blogin kanssa ennen kuin suuntaan kaupungille. Lähinnä tarkoituksenani olisi metsästää itselleni uudet juhlakengät, mutta olen tänään kaikille hyville löydöille avoin. Kaitsu lähti pirpanan kanssa muille asioille, ja sain tällaisen sunnuntai-hetken aivan vain itselleni.  Eilen aamupäistä tuli niin mahtava valon kajo Read more [...]

Ahkera ompelija

Kuten jo aiemmin kerrottu, heräsi sisäinen ompelijani henkiin ennen toimittajan ja kuvaajan visiittiä viime viikolla. Ikean värikäs pallokuosinen kangas on pyörinyt nurkissa jo tovin. Siitä oli tarkoitus tehdä päiväpeite, mutta kangas päätyikin nyt ikkunaan. Lisäksi kävin noutamassa Eurokankaasta sävysävyyn keltaista ja harmaata yksiväristä verhoilukangasta, joista Read more [...]

Shade of copper, not yet a copper shade

Kuparin kaipuu makuuhuoneeseen on ollut suuri. Aiemmin kuvailin ideaamme makuuhuoneen lukuvalaisimen suhteen. No, valaisinasia on jäänyt vähän taka-alalle tässä hetkiseksi, mutta ei suinkaan unohtunut. Nyt teimme pikku diy-projektin, jolla saimme jo vähän kuparin sävyä huoneen takaseinälle. Samaan tyyliin tulee sitten valaisinkin mustanpuhuvaa seinää vasten, kunhan saamme mallin Read more [...]

Valoa verhon takaa

Huh huh, urakka on ohi. Nimittäin verhourakka. Sain kuin sainkin otettua itseäni niskasta kiinni ja ommeltua kaikki loput valoverhot valmiiksi. En edes muista enää montako kymmentä metriä tätä Vallilan Danista aikoinaan tilasin, mutta paljon sitä oli. Yksitoista verhoa siitä on nyt ommeltu ja laitettu paikoilleen. Eihän siinä muuten mitään, mutta ei ollut kyllä miellyttävimmästä Read more [...]

Ryhtiliike lipaston päällä

Holahopsansaa! Olohuoneessa olevan lipaston päälinen on ollut jo tovin vähän niin ja näin... keskeneräinen, vaillinainen, ryhditön... Tempaisin nyt sitten alakerran vessassa olleen "Oh my deer"-taulun kaapiston päälle Yo Zenin viereen ja poistin siitä Muuton Cozy in White-valaisimen toisaalle. Jotenkin minun silmääni heti parempi, vaikka en tiedä onko vieläkään valmis. Tuli kuitenkin Read more [...]