Niin hyvää, ettei sanotuksi saa

Pääsimme Kaitsun kanssa keskiviikkona treffeille ja kävimme testaamassa Ravintola Virran, eli a la carte ravintolan Hotelli Lasaretin yhteydessä. Täytyy myöntää, etten edes tiennyt Lasaretissa olevan tällaista ravintolaa, vaan jotenkin sen Lasaretin on aina mieltänyt vain hotelliksi sekä kokous- ja juhlatilaksi. Onneksi kuitenkin saimme vinkin ja suosituksen tästä paikasta ja kävimme tutustumassa. En nimittäin voisi enempää kehua syömäämme ruokaa ja saamaamme palvelua. 
Ravintola Virrassa haluamme tarjota Teille aitoa ruokaa käyttämällä mahdollisuuksien ja saatavuuden mukaan paikallisia ja kotimaisia raaka-aineita. Lähtökohtana pidämme sesongin raaka-aineiden esille tuomista kansainvälisellä vivahteella. On vaikea mitata, kuinka paljon resepteissä on ranskalaisia, venäläisiä tai italialaisia vaikutteita. Mutta ainakin tämä voidaan sanoa: keittiömme on oululainen ja suomalainen – se on oma ja aito.

Vuoden 2010 alussa liityimme Portaat Luomuun -ohjelmaan, jonka myötä hyödynnämme entistä enemmän puhtaita luomuraaka-aineita. Olemme yksi Taste of Finland – ravintoloista. Oulu Menussa tuomme esille paikallista pohjoispohjanmaalaista ruokakulttuuria ja alueen laadukkaita raaka-aineita omalla maukkaalla tavallamme.

Suhtaudumme työhömme kunnianhimoisesti, ja sen ovat huomanneet muutkin. Yksi arvokas etappi saavutettiin, kun Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs myönsi vuonna 2007 Lasaretille järjestön kilvet osoituksena siitä, että olemme panostaneet kulinaarisiin iloihin. (lainaus Lasaretin kotisivuilta)




Ruokavalintamme oli tällä kertaa täysin identtiset. Alkupalaksi otimme Savuhaukitoastit, joka sisälsi myös mätismetanaa ja punasipulia. Annos oli jo niin kaunista katseltavaa, ettei sitä meinannut raaskia syödä laisinkaan. Maku oli niin hyvä, että kyselin tarjoilijalta josko olisin saanut muutaman annoksen vielä kotiin viemisiksikin. 




Pääruokana nautimme härän marmorifileepihviä, lakritsakastiketta sekä kermaan muhennettua perunaa ja kukkakaalia. Lakritsikastike oli hyvää, lakritsin maku tuli jännästi jälkimakuna hetken pureskeltua. Pihvi oli mureaa ja täydellisesti paistettu (minä kun haluan pihvini vähän enemmän kypsänä kuin medium ja vielä ei ole moni muu Kaitsun lisäksi sitä onnistunut oikein paistamaan). Ainoa mitä jäimme kaipaamaan oli leivän pala, jolla olisi saanut kaapia lopun kastikkeen lautaselta (kun ei sitä kehdannut nuollakaan). 

Jälkiruokana nautimme kahvin kanssa lakkaparfaitit suolatoffeen ja filolaskun kera. Ihanan paksusta toffeesta tuli aivan lapsuus mieleen, kun itse tyttöjen kanssa toffeeta keittelimme. Suola toffeen pinnalla oli loistava lisä. Kaitsukin, joka ei ole makean tai jälkiruokien ystävä, oli täysin myyty. Saimme vielä lopuksi keittiön itse tekemää chili-suola-suklaata makupalaksi. Kyllä oli vatsat pullollaan ja hyvä mieli kotiin palatessa. Kiitos myös ihanalle ja ystävälliselle tarjoilijallemme, joka ei vain kantanut ruokaa pöytään, vaan kertoi myös sen alkuperästä. Vielä kun ravintolan yhdeksänkymmentäluvulle jäänyttä sisustusta hieman päivitettäisiin tähän päivään, antaisin paikalle täyden kympin. 
Siinäpä oli meidän arvio. Käykää toki itse testaamassa. A la carte lista vaihtuu kuulemmamme mukaan neljä kertaa vuodessa ja isänpäivänä näytti olevan kattava ja herkullisen oloinen lounas tarjolla klo 12-15.  

One thought on “Niin hyvää, ettei sanotuksi saa

  1. Kuvasta tunnistin paikan. Olimme siellä tasan vuosi sitten työporukalla koulutautumassa ja söimme juuri tuolla. Törkeän hyvä seisovapöytä, taisin vyöryä iltapäivän kooulutukseen sillä maha oli NIIN täynnä. Ihana paikka tosiaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *