Uusi Mick’s avattu!

Maanantaiaamu alkoi mukavasti, kun suuntasin ennen töitä uuteen Mick’siin räpsimään kuvia ja tutustumaan myymälän mallistoon. Melkoinen kuhina kävi myymälässä jo ennen avaamista, kun henkilökunta loppukirissä pisti paikkoja kuntoon. Kuhina kävi myös oven ulkopuolella, johon muodostui jono jo aamuvarhaisella. En tiedä jonottivatko he huumorimielessä jaettavia Mick’sin ämpäreitä Read more […]

Sitruunarillit

Olipas hulinaa Mick’sin ennakkomuuttomyynnissä eilen illalla. Kuutisensataa osallistujaa kaiken kaikkiaan oli ilmoittautunut ja melkoinen parvi oli jo oven edessä, kun kymmentä vaille hiivin vaivihkaa sivuovesta sisään liikkeeseen. Että ei nyt voi sanoa ostoskokemuksen olleen kovin nautinnollinen siinä ruuhkassa, mutta pari pikku löytöä tein kuitenkin.  Olihan se melkoisen hupaisaa, Read more […]

Micksissä bloggareiden kesken

Torstaina piti jättää laulutreenit kesken ja kiiruhtaa vielä illaksi Mick’siin Nannin kanssa katsastamaan tämän hetken trendejä ja kuulemaan ensi kevään ja kesän tuulista. Meitä olikin ihan mukavasti porukkaa paikalla, me Nannin kanssa siellä sujuvasti ja sulassa sovussa nuorison ympäröiminä. Harmi, ettei meitä ”aikuisia” bloggaajia ollut paikalla sen enempää. Kyllähän Mick’sissä Read more […]

Askelia

Huomenta! Arvatkaapa mitä eilen tapahtui!? Meidän pirpana otti ensimmäiset askeleensa. Silminnäkijänä eka kerralla oli mummi, sama oli toistettu myös isille töiden jälkeen. Äiti, joka saapui töistä viimeisenä, sai vain kuulla sillä hetkellä nukkuvan pienokaisensa uusista taidoista. Muutama hapuileva askel, mutta askel kuitenkin, ilman tukea. Minun pieni, joka vasta eilen syntyi… Read more […]

Mypose kilpailu

Viime viikolla kävin Mick’sissä testailemassa Super Dryn uutuuksia ja pyörimässä myymälän Mypose-laitteen edessä. Tämä laite on asiakkaiden käytössä Oulun myymälässä ja sillä voi ottaa itsestään kuvan vaikka vaatteita sovittaessa. Kuvan voi sitten lähettää joko sähköpostilla eteenpäin tai ladata sen Facebookiin omalle seinälle.  Lokakuun ajan on menossa kilpailu Read more […]

Lets try Super Dry

Käväisin eilen tekemässä Mick’sissä pikku jutun, josta myöhemmin ensi viikolla lisää. Samalla siinä tuli testailtua myymälään tulleita Super Dryn uutuuksia, jotka ovat sporttiselle pukeutujalle ja lämpöä kaipaavalle kyllä melkoisia herkkuja. Tai itse ainakin tykkään kovasti. Olen aivan myyty aniliinin/luumun sävyisille pipolle ja tuubihuiville… Itse asiassa tuo pipon malli Read more […]

Kipparin takki

Taannoiselta Espoon reissulta löysin Espritin tumman kipparimallisen villakangastakin. Tämä takki oli rakkautta ensi silmäyksellä; vihdoinkin löysin suoran mallisen takin, joka kuitenkin istuu eikä näytä vain perunasäkiltä. Kaksirivinapitus, kullan väriset napit ja hyvälaatuinen villakangas; täydellinen takki periaatteessa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lähinnä tämä tulee Read more […]

Kevyttä

Samalla rennolla hellevaatelinjalla on jatkettu tämäkin päivä, vaikka aamupäivän töissä kävinkin. Kesällä on kiva, kun ei tarvitse miettiä senkään vertaa, että mitä sinne toimistolle päällensä laittaa, ei siellä ole ketään kuitenkaan koko talossa. Tällainen asu on mieleeni helteisille vapaapäiville, lomamatkoille ja vaikka festareille. Harmi vain, että löysin tämän Read more […]

Mick’s mobiilina ja hullu farkkutarjous

Moikka! Tulin vain nopeasti vinkkaamaan Mick’sin mobiilikortista, jonka voi ladata tekstarin hinnalla älypuhelimeen. Kortilla saa uuden asiakkaan etuna -30% yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta. Tämän lisäksi kortilla on kuukausittain tarjouksia ja etuja, joita ei muuten saa. Kortti toimii iPhone, Android, Windows-,MeeGo- ja lähes kaikissa värinäytöllisissä Javaa tukevissa Read more […]

Oon hattara, hattara, hattara sun (voitko olla apuni, apuni, apuni mun?)

Huhhei mitä haipakkaa. Kuorohommat alkavat kasaantua, kun vappu lähestyy. Lisäksi vietimme viime lauantaina tupareita ja tyttelin nimijuhlia. Näitä kemuja varten on kotosallakin pitänyt kiirusta (sisustusjuttuja siis luvassa). Tämän lisäksi on tietenkin pitänyt vielä töihinkin taipua. Onneksi nyt alkaa kotosalla helpottaa, nimittäin töissä ja Iso Ilo-hommissa Read more […]

Löysin lahkein

Olenko Matti Myöhäinen, kun nyt vasta hankin boyfriend-malliset farkut? No olin tahi en, niin nyt sellaiset kaapista löytyy. Onlyn Lizzy Abtifit malli on ihanan pehmoista strech farkkua, joten nämä housut ovat kyllä enemmän kuin mukavat jalassa. Boyfriendithän saa olla reilut ja rennot, ja koska en vielä ole päässyt parista viimeisestä raskauskilosta eroon, ostin sen vuoksi Read more […]

Sisustusta vaatekaupasta

Näin sitä voi näköjään löytää vaateliikkeestäkin kotiin sopivaa sisustusta. Micksistä bongasin tänään tämän Pieceksen kangasrepun, jonka kuosi vei heti sydämeni. Välttämättä en näe itseäni tällainen reppu selässä kulkemassa, mutta mitäpä väliä, kun se sopii täydellisesti meidän sisustukseen. Olen kaivannut tytön leluille jotain säilytysratkaisua olohuoneeseen Read more […]

Cheap Monday, vaikka onkin Saturday

Heipsan! Ja iso kiitos eiliseen juttuun tulleista kommenteista!! <3 Olette ihania! Nyt kun on maha-asukin olemassaolo paljastettu, voi taas kuviakin laittaa eetteriin… 🙂 Mulla on ollut kyllä melkoinen vaatekriisi tässä menossa, kun ei ole oikein näyttänyt edes siltä, että olisi raskaana, näyttää vain turvonneelta tursakkeelta. Sen sijaan, että etupuolelle olisi kasvanut Read more […]

Oliko mulla housut jalassa?

Menin Micksin asiakasiltaan tiistaina tuskastuneena. Jalassa oli huonosti istuvat ja ahdistavat housut. Se oli niitä päiviä, kun mikään ei passaa ja vaatekaapissa ei ole mitään päälle pantavaa. Niin ja tietenkin se tuttu tunne: Olen lihava. Mutta eipä ollut sama tunne illalla kotiin tullessa! Ei pettänyt farkkuosasto taaskaan. Ensimmäiset farkut, mitkä tuttu myyjä minulle koppiin Read more […]

Pitihän se saada…

… Nimittäin tämän kevään himotus, farkkupaita. Samaisella reissulla Mick’sissä löysin myös niin ihanan sifonkisen kerrostopin, että se piti saada heti kahdessa värissä. Minttu ja pinkki pääsivät siis molemmat vaatehuoneeseeni. Farkkupaita: Only (Mick’s) / Sifonkitoppi: Object (Mick’s) / Sortsit: Vero Moda / Laukku: Ted Baker /  Kengät: Bronx Mitäs sitä muuta Read more […]

EDC Launch

VINK VINK! Kaikissa Mick´s myymälöissä on avattu Espritin EDC-shopit, joiden avajaisia vietetään tänä viikonoppuna. Perjantaista sunnuntaihin kaikista EDC-tuotteista -15 % alennusta!! Kävin eilen katsastamassa valikoimaa ja ihania kevään värejä oli rekit siellä pullollaan. Valikoimaa no niin naisille kuin miehillekin. Käykäähän tsekkaaamassa. Mukavaa torstaita Read more […]

Levi´s Curve ID

Kerrotaan, että naisten pitää testata vähintään kymmentä paria farkkuja löytääkseeen sen, jonka olisi valmis ostamaan. Onko sinulle tuttua, että farkut istuvat reisistä ja takamuksesta, mutta ovat liian tiukat vyötäröltä? Vai onko ongelmasi se, kun farkut istuvat takamuksesta, jää vyötärölle/selkään paljon ylimääräistä? No, nyt on Levis kehitellyt tähän ongelmaan oman Read more […]

Kahvakuula voi tappaa

Jakku: Selected Femme (Pukumies) / T-paita: Selected Femme (Pukumies) / Hiihtarit: Vero Moda (Micks) / Laukku: DKNY / Kengät: Tiger of Sweden / Koru: YO ZEN Vielä mennään päivän asulla tänään, koska muuhun en kykene. Koti on kuin mennytten maja, remontti ei ole edistynyt taas viikkoon yhtään ja lisäksi olin juuri kuolla salille. Siis oikeasti! En tiedä olenko tulossa Read more […]

Kurssilainen

Jakku: Ellos / Hiihtarit: Vero Moda (Micks) / Laukku: Furla / Pusero: Selected Femme (Pukumies) / Koru YO ZEN / Kengät: DiDonna Hyvää maanantaita. Mukavan viikonlopun jälkeen oli mukava palata taas arkeen ja tänään on ollutkin kaikin puolin tehokas päivä. Valokuvauskurssikin alkoi tänään ja siellähän me Ticklerin kanssa napoitettiin luokassa kuin koululaiset konsanaan, Read more […]

Naistenilta-asu

Leskisen naisten iltaan menossa. Eilen pihalla oli vielä tuon näköistä, nyt siellä on ihana valkoinen lumipeite. Tykkään! <3 Mekko: Object (Mick´s) / Laukku: French Connection kuvat: Canon EOS 7D (50 mm f/1.8) Read more […]

Mikä mielessä…?

Käykääpä joku ostamassa nämä Pieceksen laukut pois kaupoista, ettei tarvitse miettiä tätä enää  sen enempää! Poissa kaupoista, poissa mielestä. 🙂 Tämä olisi juuri hyvä koko viikonloppulaukuksi ja aivan ihanan pehmoista nahkaakin vielä… Mutta kun minä olen itse itseni kanssa tehnyt sopimuksia laukkuostoksiin liittyen, niin en voi niistä nyt luistaa… Read more […]

Sinulle….

… joka kysyit Mick’sin vaatteiden kokojen saatavuutta. Sain jotenkin töppösormillani poistettua kommenttisi julkaisun sijaan. Pahoittelen suuresti. Annan siis vastaukseni näin. Mick’sissä on paljon merkkejä, joissa tietenkin kaikissa omat kokonsa. Esimerkkinä Vero Modalla ja Objectilla normaalisti on yläosia XL kokoon asti ja perushousumalleja tulee kokoon 44 saakka. Ichillä löytyy samoin Read more […]

Ja tuli syys

Vaikka haluankin edelleen uskotella itselleni, että ei se syksy aivan vielä tullut. Niin tänään olen kuitenkin ensimmäisen kerran laittanut takin päälle aamulla, ja kuitenkin paleli. Töihin mentiin kumisaappaissa ja vaateliikkeissä alkaa olla jo syksyn värit valloillaan. Sieltä se tulee ennemmin tai myöhemmin, eli ei auta kuin alkaa varautua ja käydä keräämässä Read more […]

Syystakki

Tyylilleni uskollisena ajattelin hieman piristää perusvaatekertaani muutamalla syksyn trendituotteella. Trendeistä 60-luvun henkeä garderoobiini edustamaan kotiutin Micksistä Vero Modan lyhyen Oda Jacketin vajaamittaisella hihalla. Kun näin tämän takin myymälässä, nappasin sen heti mukaani sen kummemmin asiaa miettimättä. Takki suorastaa huusi nimeäni. En hennonnut kävellä Read more […]

Kesätreffit

Hame: Vero Moda (Micks) / Paita: Vero Moda / Laukku: L.K. Bennett, Dublinista / Kengät: Sloveniasta Eilen oli treffi-ilta hyvän ruoan ja sangrian merkeissä, parhaassa seurassa. Treffi-illan asuksi valitsin uuden suosikkini, Vero Modan sinisen hulmuhameen, jonka löysin viikolla Micksin uutuuksista, valkoisen paidan ja nudet asusteet sekä helmet. Tämäkin varustus oli liikaa, melkoisen Read more […]

Tuliaiset testissä

Laukku ja kengät: L.K. Bennett / Farkut: Zara / Toppi: Vero Moda / Jakku: Ellos ……………..hgjghjghjgjhh Dublinista ostamani L.K. Bennettin laukku ja balleriinat kävivät testiajolla.  Samalta reissulta ostin myös Zaran vajaamittaiset farkut. Valkoinen jakku on kotitutettu Elloksen 40%:n alekupongilla ja sininen Vero Modan toppi on Micksin uutuuksia. kuvat: Canon EOS 7D (50 Read more […]

Auringon pilkahdus

Mekko: B-YOUNG / Laukku: Pieces / Vyö: Pieces  (kaikki Micksistä) Aurinko, jos se edes hetken käy näkösällä, nauttikaamme siitä! Hain jo ennen Dubliniin lähtöä Micksistä mustan B-Youngin sifonki mekon sillä ajatuksella, että ”tällä menee matkalla monet menot, käy niin päivä- kuin iltamenoihinkin”. Mutta kappas vain, ei sielläkään näillä hepenillä tarennut. Mekossa Read more […]

Sininen suosikki

Ulkona on upea ilma, kesä on tullut. Luulenpa, että yksi tämän kesän suosikkivaatteeni tulee olemaan tämä Vero Modan kirkkaan sininen jakku. Jakku on ollut kovassa käytössä ilmojen lämmettyä, sopii monenlaiseen tyyliin ja tuo kivasti väriä asukokonaisuuksiin. kuvat: Canon EOS 7D (50 mm f/1.8) Read more […]

Täydellinen naisten ilta

Eilen vietettiin naisten iltaa. Mitä muuta voi nainen kaivata kuin rakkaiden ystävien seuraa, hyvää ruokaa, kuohuviiniä sekä uusia vaatteita? Amarillon kautta Mick’sin asiakasiltaan ja siitä Leskiseen. Täydellistä. =) kuvat: Canon EOS 7D (EFS 17-55mm f/2.8) Read more […]

Pitsimekon monet kasvot

    Kuinka käyttäisin ja yhdistelisin pitsimekkoani ..? Tässä muutama esimerkkiä, miten pitsimekosta voi saada paljonkin irti. Tyyliä voi muuttaa väreillä ja asusteilla melkein mihin vain tarkoitukseen sopivaksi. Ei luulisi olevan niitä kolttuja, jotka jää kaapin nurkkaan ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Menee töistä rannalle, rannalta kaupungille ja Read more […]

Pitsiä

Uudella Onlyn pitsimekolla on viime aikoina menty kissanristiäisistä toiseen. Asusteita vaihtamalla saa mekosta esiintymiskelpoisen monenlaiseen tilaisuuteen. Mekko on ostettu Micksistä ja muistutan tässä samalla Micksin keskiviikkoisesta kanta-asiakasillasta, jolloin saat kaikista tuotteista – 20% alennusta! kuvat: Canon EOS 7D (EFS 17-55mm f/2.8) Read more […]

Promokuva-outfit

Vappu lähestyy, keikka lähestyy… ja se kuvauspäivä, se tulee aina niin äkkiä. Paniikki iskee ja vaatekauppoja kierretään tyttöjen kanssa illasta toiseen. Tehdään paniikkiratkaisuja, ostetaan useita eri vaihtoehtoja, ja vaatetus ehtii yleensä muuttua vielä monta kertaa ennen varsinaista keikkaa. Kaikilla on päällään loistavat kokonaisuudet, kuitenkin se oma tuntuu aina niin kököltä… Read more […]

Minttuvillitys

Kyllä on minttu nyt vienyt sydämeni. Piti saada aiemmin ostamalleni silkkipuserolle kaveriksi hieman arkisempi versio tästä ihanasta kevään väristä. Löysin Micksistä Vero Modan ponchomallisen neuleen, joka menee jo näillä keleillä pitkähihaisen puseron kanssa, mutta pääsee kunnolla oikeuksiinsa lämpimämmällä kelillä saman värisen/vaalean topin kanssa. Niitä kelejä Read more […]

Väripaletti

Tulevan kuoro-shown värimaailmaa… Luulisi keikkavaatteiden ostamisen olevan helppoa, kun kaikki kaupat ovat näitä värejä pullollaan. Ongelma onkin se, että ei osaa valita kaikista näistä ihanista väreistä yhtä tai kahta.  Micksissä on tullut käytyä tämän viikon aikana varmaan joka päivä fiilistelemässä. Yllä olevat kolme tuotetta ovat tällä hetkellä TOP3. Ichin Read more […]

Trying out Liu´s

Nämä kaksi mallia ovat ehdottomat suosikkini Pukumiehestä löytyvistä malleista. Toinen (Wxx009 bottom up Rampy high waist) erittäin korkeavyötäröinen, kapea, tumma. Toinen (W12252 bottom up Beat) matalavyötäröinen, keväisen kulutettu, bootcut, ja mittaa riittää lahkeessa. Molemmat ovat ihanan tuntuiset jalassa, ja vaikka housu on tiukka, ei se kuitenkaan purista. Näistä farkuista Read more […]

Kevään sana

Ruutua – Raitaa – Printtejä – VÄRIÄ! Siitä on tämä kevät tehty.Kävin pyörähtämässä Micksissä katsastamassa kevään uutuudet. Kovin oli värikkään näköinen myymälä. Ihanan pirteää ja raikasta. Paljon raitaa ja ruutua, printtejä joka rekki pullollaan. Kuulin myös sellaisen uutisen, että ONLY on vaihtanut linjaansa ja keskittyy nykyään enemmän meihin varttuneempiin tyttölapsiin. Read more […]

Asiakasilta

Eilen oli Micksissä asiakasilta. Kävin piipahtamassa kameran kanssa paikalla katsastamassa muotinäytöksen ja maistelemassa jouluisia herkkuja. Näytöksessä oli vinkkejä pikkujouluhin, talvisiin koti-iltoihin ja pukin konttiin. Siinä kameran kanssa heiluessani bongasin itseni yhdestä puserosta! =) Ja sehän oli tietenkin pakko saada. Pusero: Outfitters, Farkut: MicMac Read more […]

ICHI

Perjantaina oli Micksissä uuden Ichi shopin avajaiset. Olen itse viime aikoina löytänyt paljonkin kivaa vaatetta Ichiltä. Mallisto on mielestäni muuttunut vuosien saatossa koko ajan mielenkiintoisemmaksi. Tälläkin hetkellä shopista löytyy paljon kivoja bile- ja juhlavaatteita, kuin myös tyylikkäitä ja klassisempia työvaatteita, farkkuja ja ihanan pehmeitä neuleita. Itselläni Read more […]

Tuntemattomilla vesillä

Tämän jo kyllä tiesinkin ennen kaupungille menoa, mutta menin kuitenkin. Vein Mangon mekkoni lyhenettäväksi ensi viikon reissua varten ja päätin samalla vähän pyörähtää alennusmyynneissä… Vaikka olenkin huomannut, että alet ei todellakaan ole minua varten. Ja siihen on syy…. Tammikuussa vaatekaupassa: ALE-rekki: tummaa, villaista, karvaista, nyppyistä, paksua…. Viereinen rekki:  Read more […]