Valaiseva laturi

Perjantaina pidin vapaapäivän ja lähdimme ystävän kanssa viettämään kaunista kesäpäivää oikein ulkomaille. Teimme reissun Tornioon ja Haaparantaan, kolusimme Ikean, tutustuimme Tornion kirpparivalikoimaan sekä luonnollisesti nautittiin lounas maan parhaassa kiinalaisessa. Kotiutin nyt sen lataavan Riggad-lampun, mistä joskus täällä hehkutinkin. Lampun lisäksi ostin iPhoneeni valkoiset latauskuoret, jotka ovat nyt puhelimessani koko ajan suojana. Suojia oli tarjolla kaikille iMalleille, paitsi 6plussalle, mutta kaiketi näitä saa muistakin puhelinliikkeistä. Valaisimen lisäksi oli tullut kivana uutuutena myyntiin myös pöytälaturia valkoisena ja koivun värisenä, mutta nämähän olivat päässeet jo loppumaan. Jääköön siis seuraavaan kertaan laturihankinnat työpöydille. Nyt kuitenkin sängyn päädyssä komeilee uusi lataava lamppuni ja samalla kärpäsen iskulla saimme siis vihdoinkin makuuhuoneeseen lukuvalon.

lataava pöytävalaisin

lataava valasin makuuhuone

Nythän minä sitten tuijotan tätä kuvaa, että pitäisikö toisella puolen olla samanlainen…? Valoa tuosta yhdestä kyllä riittää koko huoneeseen, mutta ladattavia puhelimiahan on kaksi. Olisiko kaksi  valaisinta paremman näköinen kuin yksi?  Muutakin muutosta tuohon takaseinään on kyllä tulossa, nyt on vähän vaiheessa.

lataava pöytävalaisin

8 thoughts on “Valaiseva laturi

  1. Onpas kyllä kätevä lamppu!

  2. Juuri kuule tuota lamppua ihalilin viime Ikean reissulla, mutta vielä en kotiuttanut. Kuoriakin tyttöjen kanssa tutkiskeltiin, ne ainakin täytyy hankkia. Ja olishan tuo lamppu kätevä juurikin yöpöydällä, sillä laturi on taatusti alakerrassa kun kömmit vinttiin nukkumaan…

    Joko sinut on koukutettu Tornion kinkin sipulihärkään ? Maailman paras kinkkki ja ihan best annos 🙂 Harvoin tulee ajettua ohi…

    Mukavaa viikkoa Ouluun <3

    • No juurikin näin, laturi on aina väärässä paikassa ja onhan ne karsean näköisiäkin roikkumassa joka pistokkeessa.

      Minä olen koukuttunut jo kauan sitten Lemon Chickeniin ja Chop Sueyhin (kana), mutta ajattelin testata seuraavaksi härkää.
      Kaveri söi muuten sipulihärkää nyt. 🙂

  3. Se on tosi kaunis! Toimiiko laturi hyvin??

  4. Tickler

    Onpas kaunis lamppu. Onko nyt siis tullut iPhonelle ”pomppusähkölaturi”? Mulla oli vanhassa työpuhelimessa (Nokia) sellainen Fatboyn tyynylaturi, joka oli tosi kiva.

    Löytyikö kirppiksiltä mitään?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *