Valkea

Nyt on hienoa, nyt on uutta ja ihanaa! Keskiviikkona pääsimme Valkean kutsuvieras-avajaisiin juhlistamaan Oulun uutta kauppakeskusta. Autolla tultaessa Valkeaan saavuttiin luonnollisesti Kivisydämen kautta ja hissilla suoraan aulaan. Kauppakeskus avautui raikkaana ja avarana, väkeä oli kuin pipoa ja kaikilla selkeästi juhlahumu päällä. Kauppakeskuksen uusi puoli oli aivan upea, eikä vanhassakaan puolessa mitään vikaa ollut. Hyvin olivat saaneet freesattua vanhat liiketilat nykypäivään. Vanhalle puolelle käveltyäni vasta hetken päästä tajusin, että minähän seison vanhassa työpaikassani, eli entisessä Mick’sissä. Pitkät oli piuhat, mutta lopulta olin kartalla. Avajaistarjoilut olivat kyllä melkoiset, pöydät notkuivat mitä herkullisempia suolukoita ja makeita sekä viini virtasi. Voin sanoa, että helposti olisi voinut lähteä lapasesta, ellei olisi ollut autoa parkissa ja pesuetta haettavissa mummin hoidosta.

P4131583_muok P4131581_muokP4131574_muok

Suoraan sanottuna, kovin monessa liikeessä ei tullut illan aikana käytyä ja kamerankin mukana olo unohtui täysin. Ensimmäisenä piti tietenkin päästä katsomaan Sokos-Pukumies  ja Mick’s yhdistelmä. Siellä kun suustaan jäi kiinni, niin ei siinä paljon muita liikkeitä ehtinyt kierrellä. Mutta sen vähän mitä ehdin kiertää ja nähdä, niin paljon oli mielenkiintoisia uusia liikkeitä oululaisille tarjolla. Ja se onkin tärkeintä, että saadaan tänne vähän vaihtelua valikoimiin. Sokoksen yläkerrasta löysin oman pikku taivaani; Nicolas Vahén ja House Doctorin shopit. Myös Granitin myymälässä käynti oli aivan must-juttu. Granitilta tuli tehtyä myös jokunen ostos avajaistarjouksella.

P4131567_muok

Ja siellä ihanasti sulassa sovussa uusien putiikkien kanssa ne vanhat tutut Oulun kulmakivet. Mick’s ja Pukumies näyttivät upeilta. Täytyy todellakin mennä piakkoin uudelleen ja ajan kanssa kiertämään koko keskus. Kevättä kun on rinnoissa, niin uusien vaatteiden kaipuutakin on selkeästi ilmassa.

P4131561_muok

P4141585_muok¨Cheers! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *